Perniön seudulla on ollut eläinsuojeluyhdistys 70-luvulta alkaen. Nykyään yhdistykseen kuuluu vajaa 200 jäsentä. Toiminnan pääperiaatteena on eläinten olojen parantaminen. Tätä työtä tehdään antamalla eläinten omistajille neuvoja ja ohjeita eläinten hoidossa. Lisäksi yritämme auttaa kaikissa mahdollisissa ongelmissa joita eläinten kanssa voi tulla eteen. Meiltä voi pyytää apua esimerkiksi jos tarvitsee kissan kuljetuslaatikkoa. Etsimme myös parhaamme mukaan eläimille uusia koteja silloin, kun eläimistä on luovuttava esim. pitovaikeuksien vuoksi. Myös luonnonvaraisten eläinten auttaminen kuuluu eläinsuojelutyöhön.
Suurin työsarka on kuitenkin heitteille jätetyt ja kodistaan eksyneet ns. löytöeläimet. Niitä toimitetaan meille melkein viikoittain Kemiön löytöeläinkotiin. Usein eläimet ovat jo hieman villiintyneitä ja niiden kiinni saamisessa voi mennä runsaastikin aikaa. Lisäksi ns. villikissat vaativat paljon työtä ja niistä syntyy runsaasti kuluja. Varsinkin, jos kyseessä on villiintynyt narttu jolla on pieniä pentuja, sillä yritämme aina löytää pennuille uusia koteja. Näitä kissoja ei voi toimittaa löytöeläinkotiin, koska kyseessä ei ole löytöeläin.
Villiintyneistä kissoista syntyy myös paljon kuluja, koska emme suosi eläinten ampumista, vaan eläimet nukutetaan eläinlääkärin toimesta. Näin varmistetaan samalla, ettei lopetukseen mene kesyjä kissoja eikä imettäviä narttuja, joiden pennut kuolisivat nälkään jos emo lopetettaisiin. Eläinten lopettaminen voi tuntua oudolta eläinsuojelulta joidenkin mielestä, mutta jos vaihtoehtona on kontrolloimaton lisääntyminen, suurentunut tautiriski, loisten (madot, korvapunkit, ulkoloiset) vaivaamat eläimet, hoitamattomat mahdollisesti kuolemaan johtavat vammat kuten puremahaavat, aliravitsemus, pakkasen aiheuttamat korvien tai tassujen paleltumat tai kuoleminen kylmään, niin eläinlääkärin antama nukutuspiikki ei ole huonoin vaihtoehto.
Perniön seudulla vapaaehtoisina palkattomina valvojina toimivat Leena Aho ja Pernilla Nyman. Molemmat ovat Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton hyväksymiä eläinsuojeluvalvojia. Ahon toimialueena on Perniön lisäksi Särkisalo ja Nymanin alueena Kemiö, Västanfjärd ja Dragsfjärd. He suorittavat valvontakäyntejä saadessaan ilmoituksia eläinten hoidon laiminlyönneistä. He tekevät yhteistyötä seudun eläinsuojeluviranomaisten kanssa, joita ovat kunnaneläinlääkäri, terveystarkastaja ja poliisit. Heille kaikille voi soittaa kaikissa eläimiä koskevissa asioissa. Muista, eläin ei voi soittaa, soita sinä...
Toimintamme rahoitus koostuu jäsenmaksuista, avustuksista ja erilaisista tapahtumissa saamistamme myyntivoitoista. Kaikki tuotto menee lyhentämättömänä eläinsuojelutyöhön, eläinlääkärinkuluihin, lääkkeisiin, hoitokuluihin, tarvikkeisiin ja valvojien matkakorvauksiin.
Otamme mielellämme uusia jäseniä. Jäsenmaksu on v. 2009 20 euroa vuodessa. Jäsen saa Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton julkaiseman Eläinten Ystävät lehden 4 kertaa vuodessa. Voit liittyä jäseneksemme täyttämällä lomakkeen täällä nettisivuillamme kohdassa jäseneksi tai ilmoittamalla nimesi, osoitteesi eläinsuojeluvalvojalle 050- 3396 557.
Lisäksi otamme vastaan myös lahjoituksia, Perniön osuuspankin tilinumero on 533431-431253 ja Someron Säästöpankin tilinumero on 432723-227687.
Samoin otamme vastaan vanhoja lakanoita, pyyhkeitä, täkkejä joita tarvitsemme eläinten kuljetuksissa suojaamaan eläintä ja autoa. Myös eläinten tarvikkeet kuten pannat, kuljetuslaatikot, leikkikalut, raapimispuut ym. ovat tervetulleita. Näitä voi toimittaa osoitteeseen Ilomäentie 4, Perniö tai soittaa jonkun hakemaan.
Yhteyshenkilöt ovat Leena Aho 050–3396557, Pernilla Nyman 040–7629024